
Turun SDP esittää Piia Eloa apulaispormestariksi. Samalla Elo tulee toimimaan kaupunginhallituksen ensimmäisenä varapuheenjohtajana ja kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtajana. SDP päätti asiasta tiistaina edustajiston kokouksessa, varsinaisen valinnan tekee kaupunginvaltuusto kokouksessaan 23.8.2021.
Elo on toiminut Turun kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2008, juuri päättyneellä kaudella ryhmänsä puheenjohtajana, kaupunginhallituksen jäsenenä ja sairaanhoitopiirin puheenjohtajana. Hänellä on laaja kokemus kaupungin poliittisesta päätöksenteosta, mutta myös pitkä johtamiskokemus sekä substanssiosaamista erityisesti sivistystoimialalta. Elo on työskennellyt pitkään Turun ammatti-instituutissa palvelupäällikkönä.
”Kiitän edustajistoa luottamuksesta nyt kun Turkuun valitaan ensimmäistä pormestaristoa. Alueuudistuksen myötä kunnista tulee sivistyskuntia, joten sen sektorin vetäminen on hyvinvoinnin ja elinvoiman kannalta ensiarvoisen tärkeää”, Elo tiivistää. ”Ennen kaikkea kuitenkin koen, että pormestaristo on kokonaisuus, jonka tehtävänä on yhdessä huolehtia yhdessä poliittisen tahdon näkymisestä kaupungin palveluiden järjestämisessä, turkulaisten hyvinvoinnin edistämisessä ja kaupungin elinvoiman kehittämisessä”, hän lisää.
Tulevan kauden haasteista Elo nostaa esille erityisesti koronan synnyttämän oppimisvelan kuromisen ja syrjäytymisen ehkäisyn. ”Toisaalta tällä kaudella myös koulujen tilakysymykset ja kouluverkkoasiat nousevat keskiöön, erityistä huomiota tulee kiinnittää myös oppivelvollisuuden laajentamisen toimeenpanoon”, Elo summaa tulevan kauden haasteita. Erityisen tyytyväinen Elo on pormestariohjelmaan nostettuun osaamiseen kärkihankkeeseen, jonka tavoitteena on Turun seudun alueellisen kilpailukyvyn vahvistaminen osaamiseen ja tutkimukseen panostamalla.
PIIA
Valtiotieteen maisteri
Naimisissa, 11- ja 12- vuotiaat lapset, asuu Huhkolassa
Kaupunginvaltuutettu vuodesta 2008-
Kaupunginhallituksen jäsen 2008-2012 sekä 2019-2021
Sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja 2013-2020
Valtuustoryhmän puheenjohtaja 2017-2021
Turku Science Parkin hallituksen jäsen
Toiminut myös maakuntavaltuutettuna, satamalautakunnassa, ammattiopetuslautakunnassa, joukkoliikennelautakunnassa sekä ympäristö- ja kaavoituslautakunnassa
Kommentit