sdp

Puhe Turun talousarviosta 11.11. kaupunginvaltuuston kokouksessa

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, Turku on lasten ja nuorten. Lähes ¾ kaikista kaupungin palveluista kohdistuu lapsiin ja nuoriin. Turku on tulevaisuuden kaupunki, jolla on edellytykset kasvaa. Toisaalta se edellyttää meiltä vastuullisia päätöksiä, jotta Turussa on myös hyvä tulevien sukupolvien kasvaa. Tänä…
Lue lisää

Puhe SDP:n puoluevaltuustossa

Hyvät toverit,  Bästa kamrater,  Elämme jälleen poikkeuksellista aikaa. Aikaa, jolloin Suomea ja Eurooppaa koettelevat sekä sisäiset että ulkoiset uhat; sotaa, köyhyyttä, syrjäytymistä toivottomuutta, rasismia, oikeusvaltion rapauttamista, ihmisoikeuksien loukkauksia, ilmastokriisi. Elämme monella tavoin synkkää aikakautta, joka pahimmillaan lannistaa ihmisiä.  Tämä synkkyyden…
Lue lisää

Tavataan Jyväskylän puoluekokouksessa!

Nyt on enää kaksi yötä puoluekokouksen alkuun ja puoluedemokratian juhlaan. Haluan kiittää jokaista puoluekokousryhmää, joissa olen saanut piipahtaa puoluevaltuuston puheenjohtajakampanjani aikana. Mielelläni jatkan kaikkien kanssa keskustelua vielä Jyväskylässä. Näiden keskustelujen aikana on tullut selkeä kuva siitä, että puoluevaltuustotyö kaipaa nyt…
Lue lisää

Millaista Eloa puoluevaltuustoon tarvitaan?

Puoluevaltuusto on upean kansanliikkeemme ydin, sen sykkivä sydän, jonka tehtävänä on tuoda arjen ääni puoluejohdon kuuluviin. Jäsenistön moniäänisyys on rikkaus; se on arjen osaamista, tietoa ja taitoa päätösten saattamisesta käytännön teoiksi. Puoluevaltuusto on piirien ja tavallisten arjen sosialidemokraattien ääni puolueessa.…
Lue lisää

Ryhmäpuheenvuoroni hyvinvointialueen strategiasta

Arvoisa puheenjohtaja, Olemme tänään määrittämässä suuntaa hyvinvointialueellemme, niille yhteisille palveluille, jotka ratkaisevat niin terveytemme kuin yleisen hyvinvointimme. Palveluille, jotka yhdessä kuntien peruspalvelujen kuten koulujen, liikuntapaikkojen ja liikennesuunnittelun kanssa ratkaisevat sen, millaisen näemme huomisen päivän. Strategia ei toki itsessään ratkaise kaikkea,…
Lue lisää