
Koulutus on tulevaisuuden vakuutus, se antaa selkänojan, johon turvata, jonka varaan rakentaa tulevaisuutta. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on perustunut koulutukseen, siihen että kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa.
Nyt tätä pohjaa nakerretaan ja samalla nakerretaan nuorten tulevaisuuden vakuutusta. Kokoomuksen ja Perussuomalaisten johtama hallitus päätti leikata ammatillisesta koulutuksesta 120 miljoonaa euroa. Tämä on johtanut monessa oppilaitoksissa opetushenkilöstön irtisanomisiin ja lähituntien leikkaamiseen. Onpa jossain jopa päätetty siirtää kaikki opiskelijat ensimmäisen vuoden jälkeen pelkästään työelämään oppimaan.
Nyt puhutaan siis 17-vuotiaista nuorista, nuorista joiden jaksamisesta, mielenterveydestä, hyvinvoinnista ja kyvystä kantaa tulevaisuuden hoitotaakkaa olemme olleet huolissamme. Tällaisella politiikalla ei rakenneta tulevaisuutta, sillä luisutaan päämäärättömyyteen, epätietoisuuteen ja näköalattomuuteen. Sellaistako Suomea me haluamme rakentaa?
Turussa olemme toistaiseksi välttyneet laajamittaisilta koulutuksen säästöiltä, sillä toistaiseksi enemmistö turkulaisista päättäjistä on nähnyt koulutuksen jopa pienen veronkorotuksen arvoisena. Mutta tilanne ei ole vakaa, siksi kannattaa tarkkaan miettiä, mitä äänestää kevään kuntavaaleissa.
Tämän vuoden talousarviota päätettäessä hallituspuolueet myös Turussa vastustivat veronkorotusta, jota koulutuksen tason säilyttäminen edellytti. Ammatillisen koulutuksen lähiopetustunnit saatiin kuitenkin lisättyä budjettiin, jotta Turku ei ajaudu heittämään vielä opintouransa alussa olevia nuoria osaamattomina työelämään. Turussa on myös heikennysten sijaan tehty myös toiselle asteelle tuen strategia (ensimmäisenä Suomessa), jotta oikeasti jokaiselle pystytään tarjoamaan tukea tarpeen mukaan. Turussa ollaan ylpeitä ammatillisesta koulutuksesta, iloitaan tulevista Taitaja-kilpailuista ja kannustetaan jokaista nuorta löytämään oman polkunsa joko ammattitutkinnon kautta suoraan työelämään tai jatkamaan opintojaan ylemmillä asteilla. Ammatillinen koulutus on Turussa edelleen todellinen vaihtoehto rakentaa hyvää tulevaisuutta.
Piia Elo
Kasvatuksen ja opetuksen apulaispormestari
Turku
Kommentit