Turku on lasten ja nuorten

Kunnallispolitiikka nähdään usein byrokraattisena ja kuntalaiset unohtavana paperinpyörityksenä, mutta Turussa me olemme nostaneet lapset ja nuoret keskiöön ja yritämme katsoa työtämme ihmisten, emme tuotantokoneiston näkökulmasta.

Suurin osa Turun kaupungin tuottamista palveluista on sote-uudistuksen jälkeen lapsille ja nuorille suunnattuja palveluja ja siksi Turku on mitä suuremmissa määrin lasten ja nuorten. Varhaiskasvatus, koulut, liikuntapalvelut ja nuorisotyö sekä joukkoliikenne ja leikkipuistot ovat palveluita, joita käyttävät ennen kaikkea lapset ja nuoret, toisaalta nämä ovat palveluita, jotka on nyt jaettu monelle eri toimijalle ja päätöksentekijälle.

Turku perusti uuden palvelukokonaisuuden, lasten ja nuorten palvelukokonaisuuden, jollaista ei ole missään muualla. Haluamme Turussa nostaa lapset ja nuoret keskiöön ja koota palvelut entistä paremmin saavuttamaan jokaisen lapsen ja nuoren. Katsomalla palveluita lapsen ja nuoren näkökulmasta saamme paitsi resurssit paremmin hyödynnettyä niin ennen kaikkea lisättyä hyvinvointia, vähennettyä häiriökäyttäytymistä, parannettua koulussa viihtymistä kuin myös lapset ja nuoret harrastamaan enemmän, mutta ennen kaikkea pystymme huolehtimaan, ettei yksikään lapsi tai nuori syrjäydy.

Konkreettisesti tämä näkyy siten, että nyt nuorisotalo Vimmaan avataan yökahvila viikonloppuöihin yhteistyössä järjestöjen kanssa, kouluja avataan koulupäivien jälkeiseen toimintaan ja kouluista tehdään alueellisia toimintakeskuksia, joissa on harrastustoimintaa, järjestötoimintaa ja avointa sosiaalista tilaa sekä liikkumaan kannustavia koulunpihoja koko alueen asukkaille.

Tämä kaikki tehdään yhdessä järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa, jotta toisiamme tukien löydämme jokaisen lapsen ja nuoren tarpeineen ja pystymme parhaalla mahdollisella tavalla luomaan positiivista tulevaisuutta.

PIIA ELO

Kommentit

Jätä kommentti